Muumit
Tämä on Muumit-vartion kotisivu.
Koloajat
Emme kokoonnu enää säännöllisesti, sillä tytöt vetävät jo omia vartioitaan!
Vartion esittely
Muumit on yhtenäinen ja reipas vartio, joka on ollut yhdessä jo monta vuotta vaihtelevalla kokoonpanolla. Nykyisin vartiomme jäsenet ovat jo sen verran vanhoja (johtajaikäisiä), että kokoonnumme hiukan harvemmin ja keskitymme enemmän opittujen partiotaitojen hiomiseen ja kertaamiseen käytännössä kuin viikoittaisella näkemisellä kololla. Pyrimme tekemään paljon erilaisia retkiä, joissa kaikissa on erilainen teema. Olemme suorittaneet vuosina 2005-2007 seitsemän suoritusmerkkiä, joten tekemisen puuhaa on riittänyt.
Vartiomme loistaa hyvänhenkisyytensä ja mahtavan ryhmähenkensä ansiosta. Olemme painaneet vartiotamme kuvaavat yhtenäiset collegepaidat jokaiselle vartiomme jäsenelle.
Olemme myös tehneet omanlaisemme huivit muistoksi hauskasta koloyöstä, joka on yksi niistä lukuisista tapahtumista, joita meillä on ollut.
Vartion jäsenet
Nanna ("johtaja")
Melina
Saara
Sofia M. (Sofku)
Sofia T. (Soffa)
Aurora
Titta
Vartion tulevat tapahtumat
Kevät 2009
- kämppäviikonloppu NewYearLuck